Kirjoittaja Zenzibar » La Tammi 17, 2009 11:38
[Jos jatkoilla ois nimet, tän nimi olis: 'Zenzibarin tarina.']
Nainen irroitti nahkahihnan hiustensa ympäriltä, ja antoi niiden valahtaa vapaasti kasvoilleen.
"Umm... Zenzibar?" Sipe kysyi.
"Shhh.. hän miettii", Gustaf sanoi, ja istahti maahan. "Haluatte ehkä istuutua, olen nähnyt tuon ilmeen ennenkin, ja Zenzillä saattaa kestää."
Zenzibar oli todentotta vaipunut omiin ajatuksiinsa kauas kauas menneisyyteen...
Pieni vihreähiuksinen tyttö katseli muita satamassa olevia lapsia. Haltioita, ihmisiä, kääpiöitä... hän ei sopinut yhteenkään joukkoon. Hän katsahti vihreitä hiuksiaan. Hänen äitinsä oli Nymfi, nimeltä Sah'ri ja hänen isänsä oli ollut voimakas haltija ja maagi Gerard. Hänen isänsä oli tappanut vampyyri, eikä tyttö ikinä unohtaisi isänsä verisiä kasvoja taistelun jälkeen.
Vanhempana Zenzibar oli aikonut etsiä käsiinsä vampyyrin, joka tappoi hänen isänsä. Hän tiesi, että Vampyyrin nimi oli Daremias ja hänen luojansa, ja johtajansa oli vampyyri nimeltä Omppuli. Eräänä synkkänä yönä, hän saapui majataloon, jossa tiesi Daremiaksen majailevan. Hänellä oli päällään vihreä viitta ja en huppu oli hänen kasvojensa suojana. Tummanvihreät silmät vain loistivat hupun suojista.
"Kuka sinä olet?" Kysyi tympeän näköinen, kalpea nainen.
"Haluan tavata Daremiaksen."
"En minä sitä kysynyt", vampyyri sanoi, ja tutkaili tulijaa. Zenzibar ei sanonut mitään, mutta huomasi viereisestä ovesta tulleen mehen ja kääntyi tähän päin.
"Daremias, oletan?"
Vampyyri nyökkäsi. Punaiset silmät kiilsivät. "Näytät tutulta. Tunnenko sinut?"
Zenzibar laski huppunsa. "Niin... näytän kuulemma paljon isältäni. Haltia, nimeltä Gerard, muistuko mieleen?"
Daremias alkoi nauraa. "Tosiaan! Se raukkamainen-"
Zenzibar veti salamannopeasti miekan huotrastaan, ja pisti sen miehen sydämen kohdalle. "Uskallapas sanoa tuo loppuun."
Daremias vain hymyili. "Natalie, Omppuli" heidän taakseen oli saapunut vielä kolmaskin naisvampyyri "saanko esitellä: Zenzibar, Gerardin ja Sah'rin tytär. Puoliksi haltija, puoliksi nymfi."
Mustahiuksinen vampyyri naurahti. "Aaa... puhut siitä petturihaltijasta jonka käskin sinun tappaa?"
Zenzibar henkäisi ja hän käänsi päänsä kohti toista vampyyria. "Omppuli, vai mitä? Sinäkö... sinäkö murhautit isäni?"
"Meillä oli sopimus, ja hän purki sen. Ei voi mitään, haltijat ovat tunnetuja typeryydestään, ja vampyyrin pettäminen on mitä typerin teko."
Zenzibarin sisällä kuohahti viha ja hän vetäisi vyöstään pienen pullon. "Tiedätkin varmaan, että isäni kehitteli happoja, jotka syövyttävät vampyyrin ihoa?"
Omppulin silmät välähtivät. "Hän ei saanut kaavaa valmiiksi." Hän sanoi epävarmasti.
"Saipa hyvinkin!" Zenzibar heitti pullon kohti Omppulia, mutta valoakin nopeammin Daremias hyppäsi naisvampyyrin tielle, ja pullo särkyi suoraan hänen kasvoihinsa, huudon saattelemana.
Zenzibar murahti ja alkoi tasitella miekoin kahta vahvaa vampyyria vastaan. Hän ei ollut varautunut siihen ja alkoi pian olla häviöllä. Omppulin pitkä kynsi viilsi hänen kasvojensa pokki pitkän arven, joka vihloi Zenzibarin sisukaluja myöten. Heti perään, Natalie teki samoin ja Zenzibar putosi polvilleen. Hän pystyi ajattelemaan vain, että sai kuitenkin kostonsa. Daremias oli kuollut. Sitten, kun hänen vatsansa lävisti miekka, hän ei tuntenut enää mitään...
"Voiko hänestä juoda?" Nuorempi vampyyri, Natelie kysyi.
Omppuli pudisti päätään. "Nymfi. Jätetään hänet siihen, hän ei voi selvitä tuosta." Vampyyrit lähtivät majatalosta, jättäen puolinymfin kuolemaan...
Päivää myöhemmin, löysi majatalon isäntä tajuttoman puolinyfmin yhden huoneensa lattialta. Hänen vaatteissaan oli verta, ja paitansa repeytynyt, mutta haavaa ei näkynyt. Kasvojen arvet sen sijaan olivat vielä melkein auki, ja näyttivät irvokkailta muuten niin kauniin naisen kasvoissa. Isäntä otti naisen hoiviinsa ja sai pidettyä tämän hengissä. Viikon kuluttua nainen heräsi ja yritti muistaa mitä oli tapahtunut. Hän näki vaatteensa pinottuna tuolille. Hän nousi sängystä ja puki vaatteensa päälleen. Huoneen seinällä oli peili, ja nainen meni hitaasti sen luokse.
Kasvot jotka tuijottivat sieltä takaisin, eivät olleet hänen kasvonsa. Naaman poikki meni kaksi pitkää, punaista arpea, ja ennen niin vihreät silmät hohkasivat punaisina. Hän tunsi outoa nälkää, muttei tiennyt mistä se johtui. Hän jätti kiitosviestin isännälleen ja katosi ikkunasta yöhön. Hän ei ollut enää sama Zenzibar kuin ennen...
Zenzibar nosti päätään. "Se on siis totta."
Kaikki hätkähtivät.
"Mikä on totta?" Sepe kysyi hieman varautuneesti.
"Se mitä Natalie sanoi... minä olen... minä olen puolivampyyri."
Kaikki henkäisivät.
"Olen epäillyt sitä pitkään, mutta vasta nyt sain varmuuden..." Zenzibar laittoi kätensä otsalleen ja vajosi maahan.
"Zenzibar!" Gustaf huudahti ja meni naisen luokse. "Hän pyörtyi."
[Ajattelin sen niin, että Omppulilla ja Nataliella on aina ollut mahdollisuus tehdä vampyyrejä, mutta kun kaikki muutkin vampyyrit menettivät 'myrkkynsä' he luulivat myös menettäneensä sen, mutta olivat väärässä...]
For the sake of Revenge!