Kuski näytti huolettomalta, vaikka kolarit olivat vain sekuntien päässä. Tosin, ajatteli Zenzibar, jos tämä tyyppi tiesi hänen olevan vampyyri, hän kenties työskenteli jollekin voimalliselle, joka halusi... niin mitä? Tämä päätyy taatusti uutisiin, Zenzibar ajatteli huokaisten hiljaa. No mitäpä siitä? Kuolevaiset olivat niin turvautuneita tieteeseen, ettei yliluonnolliselle ajattelulle jäänyt tilaa ja vaikka olisi jäänytkin, ihmiset kieltäytyivät jyrkästi uskomasta siihen. Kuski oli alkanut viheltää. Se ärsytti suuresti Zenzibaria, joka hillitsi vain vaivoin itsensä, ettei olisi tarttunut kuskin päästä ja taittanut tyypin niskan. Auton takia hän ei tehnyt sitä, koska jos kuski kuolisi, ei Zenzibar millään saisi autoa ajoissa halliintaansa. Auto ajoi hylätylle varastolle ja yksi varaston ovista avautui, jotta auto pääsisi sisään. Zenzibar pani merkille, että heti kun auto oli päässyt sisään sulkeutui ovi tiukasti ja lukot laitettiin päälle. Kuski teki äkkijarrutuksen ja Zenzibar oli lentää etupenkille. Raivoissaan Zenzibar takertui kynsillään auton takapenkkiin ja potkaisi oven auki. Ovi lennähti jotakuta päin, koska kuului huudahdus ja voihkaisu. Zenzibar hymyili tyytyväisenä ja astui itse ulos. Häneen tarrattiin olkapäistä ja käsivarsista ainakin viisi raavasta miestä. Kuski astui itsekin vihellellen autosta, mutta häneen ei tartuttu. Kuski näytti johtavan joukkoa ja miehet raahasivat Zenzibarin pitkää käytävää pitkin valtavaan huoneeseen, joka ei muistuttanut lainkaan varastoa. Se oli ikäänkuin huone suuresta kartanosta. Seinät olivat tummaa puuta ja valaistus oli hämärä. Huoneessa tuoksahti veri, tuoksukynttilät ja jotain mitä Zenzibar ei osannut kuvailla. Huoneessa oli kolme sammaleenvihreää sohvaa takan ympärillä. Vanhat taulut koristivat ankeita seiniä. Takan vieressä seisoi nainen, joka oli pukeutunut niinkuin nykyihmiset. Ei mitään hämyisiä kaapuja tai viittoja. Nainen oli pukeutunut arkiseen tummanpunaiseen mekkoon, joka oli yksinkertainen, mutta samalla tyylikäs. Naisen punaiset hiukset valuivat suorina ja sileinä olkapäille. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Nainen puristi vanhaa sauvaa ja napsautti sormiaan. Miehet päästivät Zenzibarista irti. Zenzibar mulkoili miehiä, mutta he perääntyivät seinää vasten.
"Zenzibar oletan?" nainen kysyi. Hänen äänensä oli pehmeä eikä se kuulostanut uhkaavalta.
"Kyllä. Mitä asiaa?" Zenzibar kysyi suoraan. Nainen kohotti kasvonsa ja hänen ihonsa oli melkein yhtä kalpea kuin Zenzibarin. Nainen oli kaunis, mutta ei mitenkään häikäisevä, eivätkä kasvot jääneet muodoltaan helposti mieleen. Silmät ne tekivät naisesta muistamisen arvoisen. Toinen oli tummansininen ja siinä näkyi ikuinen nuoruus. Toinen taas oli myrkyn vihreä, jossa näkyi häijyyttä. Molemmat silmät olivat kääntyneet Zenzibaria kohti. Nainen ojensi kätensä, joka oli lämmin, kun Zenzibar kätteli häntä.
"Olen Omppuli, Hekaten oppilas ja tytär ja noituuden harjoittaja", Omppuli sanoi ja hymyili Zenzibarille, vilkaisi miehiä seinien vieressä. Omppuli ei ollut hiljentänyt ääntään mitenkään. Kuski ja miehet olivat siis kuulleet kaiken. Ilmeisesti noidan roolin salaaminen ei ollut Omppulin huolia.
"Puolijumala vai?" Zenzibar kysyi ja Omppuli hymähti ja viittasi Zenzibaria istumaan sohvalle.
"No tiedät kai, että nimi ei merkitse ihan kaikkea. Mutta kyllä, äitini oli yön, aaveiden ja noituuden jumalatar", Omppuli sanoi ja Zenzibar istuutui.
"Hienoa, että pääsit tulemaan. Katsos meillä on hiukan ongelmia ja minä tiedän, että vampyyreilla on mahtavat voimat. Tosin nykyään on hiukan vaikea löytää aitoja tietoja ihmisten satuilun takia, ellei sitten halua käyttää noituutta. Joka tapauksessa tämä maailma on menemässä kammottavaan suuntaan. Meitä alkaa olla vähän, kun ihmiset vain lisääntyy ja lisääntyy, luoja sille ei ole mitään rajaa. Ne tuhoavat tämän planeetan ja minä olen jopa suojellut heitä. Pah ja mitä olenkaan saanut kiitokseksi? Halveksivia katseita ja varkaita varastamaan sauvaani. Typerykset! Kaiken sen jälkeen mitä minä annoin heille!" Omppuli puhui kiihkeästi ja Zenzibar oli hiljaa. Omppuli huokasi.
"Niinpä niin. He ovat turvautuneita siihen... Mikä se sana on?" Omppuli kysyi äkkiä Zenzibarilta, joka katsoi häntä hiukan yllättyneenä.
"Tiede?" Zenzibar ehdotti.
"Niin aivan! Siihen tieteeseen ja kuvittelevat olevansa tämän maailman hallitsijoita. He ovat väärässä. Eikö sinustakin olisi hauskaa antaa opetus niille?" Omppuli kysyi ja katsoi Zenzibaria tutkivasti.
[Voin vaikuttaa aika mahtavalta näin alussa, mutta lupaan etten ole mikään ylimahtava. Mennään kohtuuden rajoissa, jookosta?

]